Miten ajatella kiirettä?

Olen äärettömän tyytyväinen viimeaikaisiin keskustelunavauksiin kiireestä. Pitkään vallassa ollut kiirepuhe on alkanut murtua. Ihmiset ovat huomattavasti tietoisempia ajankäytöstään ja etsivät resursseja sen parantamiseen. Aivojen toiminnan näkökulmasta haettu kiirekritiikki on mielestäni erittäin tervetullutta. Iloitsen kaikista nykyisistä kannanotoista kiirehtimisen ja sähläämisen haitallisuutta koskien.

Haluan jälleen omalta osaltani vahvistaa argumenttia.

Mietin usein, mitkä voisivat olla hyödyllisiä tapoja ajatella kiirettä?
Yritän itse lähestyä asiaa seuraavilla ajatuksilla.

Ensinnäkin, kiire on tunne. Se ei ole olosuhteet, vaan reaktiosi olosuhteisiin. Mikäli kiire olisi todellinen, tunteistasi riippumaton asia, olisi kaikilla juuri niin kiire kuin mitä olosuhteet kulloinkin määräävät. Ihmiset kokevat kuitenkin eri määriä kiirettä täysin samoissa olosuhteissa. Vastaavasti suurta kiirettä voi kokea hyvin erilaisella työmäärällä. Kiirettä on siis järkevää ajatella tunteena tai tunnereaktiona. Tämä on hyvä ajatus, koska ihmisinä pystymme pääsemään yli ensimmäisistä reaktioistamme ja tarkkailemaan tunteitamme. Helppoa se ei toki ole.

Toiseksi, kiire on hyödytöntä. Ei ole olemassa mitään suoritusta, joka paranee kiireessä. Kaiken, minkä haluat tehdä hyvin, sinun tulisi tehdä kiireettömästi. Kiire on haitallista, kun tavoittelet erinomaista suoritusta. Vastaavasti erinomainen suoritus on kiireetön. Se voi olla nopea, mutta se ei ole kiirehditty. Tämä on intuitiivisesti selvää, mutta meidän on hankala muistaa tätä tekemisen tuoksinassa. Myös kiire ja tehokkuus on hyvä erottaa toisistaan. Koska tehokkuus on keskittymistä, ei siihen mahdu kiirettä.

Kolmanneksi, kiireellisyys ei ole tärkeyttä. Kiire ei tarkoita merkittävyyttä. Se, että tekemisessäsi on kiirettä, ei tee sinusta mitenkään ihmeellistä. Ei tärkeämpää, ei merkittävämpää. Asia on ennemminkin päinvastoin. Koska kiire haittaa läsnäoloasi ja suoritustasi, olet vähemmän merkittävä yhteiselle tekemiselle. Kiireen ja tärkeyden yhteys on ajatus, josta meidän pitäisi taistella irti. Aikaansaavuus ja kiireisyys eivät myöskään ole sama asia.

Neljänneksi, kiire on päätös tai useampia päätöksiä. Aina, jos olet myynyt aikasi tiukemmalle kuin mihin lopulta pystyt, olet tehnyt sen itse. Kiire ei laskeudu elämääsi ilman sinun valintojasi. Se ei ilmaannu tyhjästä. Se ei ole olemassa itsestään ja omasta tahdostaan. Olet osallistunut sen syntymiseen. Vaikutat sen ilmaantumiseen joka hetki, päivä ja viikko. Sinulla on suuri vaikutusvalta kiireen tuntemisen todennäköisyyteen elämässäsi.

Viidenneksi, kiirettä on helppo luoda. Kiirettä syntyy vaivattomasti. Siihen on helppo vedota, se on helppo sanoa. Mikään ei ole hyväksyttävämpi tekosyy. Tämän takia en itse arvosta kiireellisyyttä kovin korkealle. Se on liian helppoa. Kiire on kätevä tapa lopettaa keskusteluja. Se on tapa kieltäytyä vaivannäöstä, kehittämisestä ja keskittymisestä. Kuvaavinta, mitä olen kiireestä kuullut, on kun henkilö kertoo, ettei mitenkään ehdi osallistua kahden tunnin ajankäyttökoulutukseen. Se on huumorimielessä suorastaan hykerryttävää.

Itse asiassa kiireen luominen on niin helppoa, että voin selittää sen tässä vain muutamalla vaiheella. Näitä toteuttamalla lupaan kiirettä:

  1. Unohda tavoitteesi. Älä päätä, miten priorisoit.
  2. Sano kaikelle kyllä. Suostu kaikkeen.
  3. Hio kaikki tekemäsi täydellisyyteen, viimeistä yksityiskohtaa myöten.
  4. Tee montaa asiaa yhtä aikaa. Multitäskäile.
  5. Älä suunnittele, älä käytä työlistaa, älä käytä kalenteria.
  6. Puhu kiireestäsi muille.

Näillä saat varmasti kiirettä syntymään, oli varsinainen työkuorma tai tekemisen määrä lähestulkoon mikä tahansa. Sen sijaan rakentamalla omaa tekemistäsi listan vastakohdista saat ehkäpä vähennettyä kiireen valtaa elämässäsi.

Mikä voisi siis olla hyödyllinen tapa ajatella kiirettä?

Pyrin itse ajattelemaan kiirettä tunnereaktiona, joka haittaa toimintaani. Siihen, kuinka todennäköisesti tuo haittaohjelma käynnistyy, pystyn vaikuttamaan paljon itse. Näin voin tehdä mm. suunnittelemalla ajankäyttöäni paremmin ja varmistamalla kykyni keskittyä (esim. riittävällä unella ja vireellä). Lisäksi voin vaikuttaa kiireen todennäköisyyteen pitkällä tähtäimellä tekemällä valintoja, jotka säilyttävät suuremmat prioriteetit. ”Mikä on tärkeää tai tärkeämpää juuri nyt?” on kysymys, jota kysyn itseltäni jatkuvasti. Tämä pohdinta menee toki aina vähän pieleen, mutta sitä on silti tehtävä.

Kun kiire hiipii päälle ja sählääminen lähestyy, alan tietoisesti kävellä hitaammin. Juon kahvikupillistani minuutin pidempään ja hengittelen. En voita mitään hätäilemällä taukojani tai juoksemalla ympäriinsä. Parempi rauhoittua ja katsella ympärilleen. Näin saa enemmän sekunteja käyttöönsä. Vasta tällä mielentilalla voi siivota työlistaansa tehokkaasti.

Minulla on myös eräs tapa, jonka olen opetellut. Aina jonkun kysyessä, onko minulla kiire, vastaan ei. Olen harjoitellut tätä nyt muutaman vuoden, joten se tulee nykyään itsestään. Aluksi sanoin sitä tietoisesti, nykyään sanon sen ennen kuin ajattelen koko asiaa. Välillä onnistun vastaamaan ”ei koskaan”. Olen nauttinut tästä tavasta suunnattomasti. Se on tehnyt monesta keskustelustani huomattavasti rakentavamman.

Mikään näistä tavoistani ei toki tarkoita, etten sortuisi joskus kiirehtimään. Se on inhimillistä. Virheitä sattuu.

Pitäisikö sinun muuttaa ajatteluasi kiireen suhteen?

Mieti asioita omalta kannaltasi.
Voisitko etsiä kiireetöntä tehokkuuttasi?

Tärkeämpi kysymys kiireen vähentämiseen on tämä:
Onko tekemisesi tosiaan niin merkityksetöntä, että sinulla on varaa pilata se kiirehtimällä? Eikö läsnäolosi ole tärkeää?

terv.
Kalle

”Kukaa ei kertonu” eli sisäisen viestinnän perinteiset virheet.

Kirjoitin vajaa vuosi sitten organisaation sisäisestä viestinnästä otsikolla ”No mutta olihan siitä intrassa.” Teksti julkaistiin viestinnällisesti ansiokkaalla viestijät.fi – sivustolla. Tuon kirjoituksen otsikko kertoi olennaisen. Tekstissä väitin, että sähköisten viestimien tulisi olla toissijainen tapa viestiä organisaatioissa ja että liika luottamuksemme niihin haittaa toimintaamme.

Olenko nyt siis muuttanut mielipidettäni?
En.

Haluan palata aiheeseen ja hiukan laajentaa sitä. Viestijöissä esitetty näkökulma oli vain yksi, jonka asiaan voi ottaa. Työyhteisöjen viestinnässä on nimittäin tarjolla enemmänkin tilaisuuksia tehdä virheitä. Mitkä ovat perinteisiä viestintämunauksia työpaikoilla? Mistä ne johtuvat? Mikä viestin saapumisessa oikein mättää?

Tässä muutama mielestäni hyvä vastaus.

1. Viesti saapuu liian myöhään

Ai TÄMÄKIN olis pitäny tietää.”

Olennaisia asioita ei muistettu tai ehditty kertoa silloin, kun niillä olisi ollut merkitystä. Viesti saapuu työyhteisöön, kun toiminnassa on edetty aivan toisilla tiedoin. Asiakkaille, hakijoille tai sisäisesti on viestitty jotain aivan muuta. Mahdollisesti asioita on jäänyt tekemättä kokonaan, kun tarvittava tieto ei ole tullut ajoissa. Perinteinen virhe, joka usein syntyy väärinkäsityksestä siitä, mitä tietoa missäkin asiassa tarvitaan.

Mielestäni myös liian valmis viestintä menee tähän kategoriaan. Kun asia viestitään vasta täydellisen valmiina, mitään sitoutumisen tai kehittämisen tilaa vastaanottajille ei jätetä. Ajoissa viestiminen antaisi tähän paremmat mahdollisuudet. Kun ratkaisevaa viestintää tehdään kehittämisen ja sitoutumisen kannalta liian myöhään, monet näkökulmat jäävät huomioimatta. Ihmiset eivät ota asiaa omakseen.

2. Viesti saapuu vain sähköisesti

”Ei tästä ole KERROTTU mitään.”

On normaalia työyhteisöviestintää, että tärkeitä asioita viestitään vain sähköpostilla ja laajalla jakelulla. Tällöin syntyy yhtä monta tulkintaa kuin viestejä lähtee, mutta ilman vuorovaikutusta. Tämän seurauksena tulkinnoista juuri mitkään eivät saa aikaan toimintaa, puhumattakaan halutusta toiminnasta. Sähköinen viestiminen on lähettäjän tapa saada asiat pois omalta työlistalta. Varsinaisia seurauksia harvoin jäädään ihmettelemään. Tämä näyttää ajankäytöllisesti järkevältä, mutta kostautuu pian.

”Kukaa ei kertonu” on mielestäni reaktio nimenomaan siihen, että isojen asioiden viestintää tehdään vain sähköisesti. Tässä tapauksessa tosiasiallinen viestintäfoorumi, jossa varsinainen tulkinta tehdään, on kahvitaukojen huhumylly. Sähköpostit, intra ja tiedotteet eivät ole muutosta ja yhteistyötä aikaansaavia viestintävälineitä. Siihen pystyy ainoastaan kasvokkainen kohtaaminen.

3. Viesti saapuu liian monimutkaisena

Siis mitä tällä nyt TARKOITETAAN?”

Pyrkimys viestiä tyhjentävästi, virheettömästi ja virallisesti kääntyy joskus itseään vastaan. On normaalia, että organisaatiolle tarkoitettu viesti hiotaan niin hyväksi, että se muuttuu vastaanottajille käsittämättömäksi. Liian täydellisestä viestistä unohtuu sen ydin. Siinä on lueteltu oikein kaikki mahdolliset osastot, projektit ja tittelit, mutta siitä ei voi päätellä, mitä itse asiassa tehdään tai mitä tapahtuu. Hiomisesta syntyy huomaamatta monimutkaisuutta.

Viestistä voi myös tulla aivan liian pitkä, jotta siihen oikeasti perehdyttäisiin. Oletukset siitä, että kaikki seuraavat sisäistä viestintää samalla vaivannäöllä, harkinnalla ja ajalla, ovat vääriä. Yksinkertaisempi ja selkeämpi viesti ajaisi varsinaista asiaa huomattavasti paremmin. Käytämme liian usein kymmenen lausetta sellaisen asian selvittämiseen, joka hoituisi yhdellä lauseella. Kyllä, syyllistyn tähän itse aivan jatkuvasti.

4. Viesti saapuu ilman selkeää toimintaohjetta

”Mitäs nyt siis oikeasti pitää TEHDÄ?”

Jos tarkoituksena on aikaansaada toimintaa, olisi hyvä viestiä siitä, mitä tämä toiminta on. Konkreettisesti. Koska liika epäselvyys tuhoaa etenkin muutosyritykset, ei sillä voi olla suurta sijaa viestinnässä. Jos viestinnällä haluaa saada aikaan toimintaa, sen tulee sisältää selkeä toimintaohje. Call to action. Mitä ei tehdä? Mitä tehdään? Kun nämä tarkennukset puuttuvat, haluttua toimintaa ei saada. Todella yksinkertainen juttu, mutta todella vaikeaa.

Eräs tapa viestiä epäselvästi ilman toimintaohjetta on liiallinen käsitteellisyys. Jos viestinnän ytimessä on käsite, jota ei yhteisesti ymmärretä, sen toistaminen ei luo muuta kuin turhautumista. Esimerkiksi ”ollaan kaikki asiakaslähtöisempiä” on epäselvä viesti. Mitä toimintaa sillä halutaan? Muutettiinko nyt jotain käytäntöjä? Voinko nyt kokeilla mielestäni asiakaslähtöisempää toimintatapaa? Tällainen yläkäsitteiden viestintä on omiaan turhauttamaan vastaanottajia.

5. Viesti saapuu väärältä taholta

Et arvaa KENELTÄ kuulin.”

Työyhteisössä meillä on oletus siitä, kuka kertoo mitäkin. Haluamme yleensä, että asioista viestivät ovat mahdollisimman lähellä asioita päättäviä. Tämä on toki yksinkertaistus. Etenkin ihmisten työuriin, tehtävien muutoksiin ja muihin herkkiin aiheisiin liittyvien viestien reitti on tärkeä asia. Jos saamme viestin lähteestä, josta emme sitä odota, turhaudumme. Koemme, että meitä ei arvosteta. Kyseenalaistamme herkemmin myös koko asian sisällön.

On hyvä muistaa, että viestin kertoja on tärkeämpi tekijä viestin vaikuttavuudelle kuin sen sisältö. Tämä on seikka, jota emme mielestäni huomioi riittävästi. Ihmiset ylipäätään ovat herkkiä sille, että viestinviejä poikkeaa totutusta, ellei sitä ole selkeästi kerrottu. Organisaatioiden viestinnässä tämä seikka tulee ottaa huomioon aina, kun kyse on vähänkin tunteita herättävästä asiasta.

6. Viesti ei saavu ollenkaan

”Siis MITÄ?”

Käytäväpuheet ja kahden ihmisen väliset keskustelut eivät maagisesti siirry muiden ihmisten tiedoksi. Ne eivät myöskään muutu organisaation toiminnaksi. Niistä on kerrottava myös muille. Välillä tämä unohtuu kokonaan ja välillä vain olennaisilta osin, koska emme tiedä, kenelle tieto on tarpeen. Emme tunne muiden työtä tarpeeksi tietääksemme tämän.

Monesti jätämme autuaan tietämättöminä kertomatta olennaisia asioita. Seurauksena on ajan, rahan ja työpanoksen tuhlaamista. Tiedän eräästäkin organisaatiouudistuksen yrityksestä, jonka oletettiin toteutuvan pöytäkirjalauseen perusteella. Itse asianosaisille ei tietoa välitetty. Yllätys oli suuri, kun mitään ei tapahtunut ja ihmiset närkästyivät.

Pidä huoli siitä, ettet käytä telepatiaa viestintäkeinona. Se toimii huonosti.

Siinä kuusi virhettä. Mielestäni perinteisiä. Muitakin voisi listata, ja usein nämä toteutuvat jossain määrin päällekkäin. Kuten liian myöhään saapuvana, valmiiksi hiottuna ja toiminnan osalta epäselvänä sähköpostina.

Virheitä sisäisessä viestinnässä sattuu jatkuvasti. Itse asiassa ajattelen koko työyhteisöviestintää pohjimmiltaan väärinymmärryksenä, jossa onnistutaan satunnaisesti. Se tuntuu selittävän sitä paremmin. Lienee selvää, että kyseessä ei missään nimessä ole helppo laji. Sen erinomaiset suoritukset eivät ainakaan tunnu olevan tavallisia. Toivottavasti olen edes vähän väärässä.

Miten välttää näitä perusvirheitä?
Mielestäni kaikkia näitä virheitä vähentäisi ainakin;

  1. Varhaisen vaiheen keskustelu asioista ja suunnitelmista
  2. Kasvokkaisuus kaiken viestinnän lähtökohtana
  3. Eri osastojen ja ihmisten keskinäinen tuntemus ja yhteistyö

Kun oikeat ihmiset tapaavat ajoissa, viestintä selkeytyy itsestään. Kun viestimme mahdollisimman usein kasvokkain, väärinymmärrykset vähenevät ja sähköinen viestintä alkaa toimia. Kun tunnemme ympärillämme olevien ihmisten työn, teemme vähemmän ajoituksellisia ja sisällöllisiä virheitä viesteissämme.

Ilmiselvyyksinä ilmaisten:
oikea aika, oikea tapa, oikeat ihmiset.

Viestintä oikeille ihmisille, oikealla tavalla ja oikeaan aikaan parantaisi myös sinun ammattitaitoasi. Usein viestintävirheitä tapahtuu myös siksi, ettemme pidä viestintää tärkeänä osana työtäme. Tosiasia on kuitenkin, että mikään ammatti ei toteudu parhaimmalla tasollaan ilman kykyä viestiä työhön liittyen. Tai jos toteutuu, niin kerro ihmeessä minulle, mistä ammatista on kyse.

Yleisimpiin viestintävirheisiin on siis nähdäkseni kolme sinänsä yksinkertaista lääkettä:
Varhaisempi ajoitus, enemmän kasvokkaisuutta, vahvempi kanssatekijöiden työn tunteminen.

Jos näihin ei pystytä, ehditä tai ne eivät jostain syystä sovi agendalle, kannattaa varata aikaa viestinnän sekavuuksien hoitamiseen. Niitä tulee jatkuvalla syötöllä.

Haluatko säästää aikaa ja kehittää toimintaa?
Viesti paremmin.

Viesti ajoissa, kasvokkain, jatkuvasti, oikeille ihmisille.
Kohtaa, kuuntele, keskustele. Kun teet päätöksiä, viimeistele ne viestinnällä.
Älä käytä telepatiaa.

Työyhteisöviestintä ei aina ole helppoa.
Se saattaa kuitenkin olla kannattavaa.

terv.
Kalle

Johtaja, luotko luottamusta?

Olen muutamassa esimies- ja johtamiskoulutuksessa kysynyt seuraavan kysymyksen:

Jos kaikki organisaatiossasi saisivat päättää esimiehensä, kuinka moni valitsisi sinut?

Kysymys on aiheuttanut usein ärsytystä. Eiväthän työpaikat näin toimi. Ihmiset eivät valitse johtajiaan, vaan johtajat valitsevat oman ryhmänsä. Tai useimmiten kumpikaan ei ole valinnut toinen toistaan. Johtajien ja päälliköiden päätöksien mukaan mennään, koska heillä on nimike.

Tekstejäni lukeneelle tuskin tulee yllätyksenä, etten ole suuri titteleiden ja nimikkeiden ystävä. Niilläkin on tehtävänsä, mutta useimmiten näen niiden olevan yhteistyölle ennemmin haitaksi kuin hyödyksi. Minun puolestani nimikkeet voitaisiin päättää itse. Sopivat löytyvät varmasti, ja ylilyönnit ovat hyviä oppimiskokemuksia.

Lienee selvää, että nimike ei johda ketään. Kuten alun kysymyksessä, mielestäni erinomainen johtaminen ei perustu asemaan. Se perustuu vapaaehtoiseen seuraamiseen.

Valintaan.
Tätä valintaa ohjaa luottamus.

Rakastan sitä ajatusta, että johtajan tunnistaa vapaaehtoisista seuraajista. Tällainen seuraaminen lähtee luottamuksesta ryhmässä ja luottamuksesta johtamista kohtaan. Minkä tahansa yhteisön huippusuoritus alkaa luottamuksesta.

Jos pohdit, luotko itse yhteisöön tällaista luottamusta, tässä kuusi kysymystä, joilla voit lähestyä asiaa.

1) Voiko sinuun luottaa?

Pidätkö lupauksesi? Voivatko ympärillä olevat ihmiset luottaa sanaasi? Jos tekosi ja puheesi eivät vastaa toisiaan, luottamus rapautuu hiljalleen. Ryhmäsi ei enää usko, että hoidat asioita. Lopulta he jättävät kertomatta sinulle jotain olennaista, koska eivät luota asioiden etenemiseen. Et välttämättä tee tätä tarkoituksella, mutta epäluottamus syntyy joka tapauksessa. Kykysi viestiä uskottavasti on mennyt.

Jos taas aivan tarkoituksella puhut muuta kuin mikä on totta, olet jo aikaa sitten menettänyt johtamisvoimasi. Ihmiset ovat erittäin hyviä aistimaan rehellisyyttäsi. Tosiasia on, että mikä tahansa sanojesi ja tekojesi välinen ristiriita vähentää luottamusta. Etenkin lupaukset, joita et ole pitänyt ja joiden epäonnistumisesta et ole ajoissa maininnut. Se, että teet virheen, ei ole ongelma. Se, että kiellät, peittelet tai siirrät vastuun virheestä muualle, on.

2) Onko johdossasi turvallista?

Sallitko ihmisille virheitä? Mitä tapahtuu, kun joku tekee parhaansa, mutta epäonnistuu? Miten kohdellaan huonoja ideoita? Jos ilmapiiri sietää huonosti virheitä ja erehdyksistä rangaistaan, ihmiset alkavat pelata varman päälle. Jos epäonnistuminen on ryhmässäsi pelottavaa, yrittäminen on loppunut. Ideointi on harvinaista ja varmistelevaa myötäilyä. Ratkaisukykynne ulottuu vain täysin ilmeisiin asioihin. Luovuus on lopetettu.

Johtajan on luotava tilaa ajatuksille. Hänen on suhtauduttava hyvin armollisesti ihmisiinsä ja itseensä. Ryhmän menestys ei koskaan perustu rankaisuun, nolaamiseen tai tuhoavaan kritiikkiin. Huutaminen ei ole johtajan pakissa yleistyökalu. Jos on, se tekee ympäristöstä psykologisesti turvattoman. Kun johdossasi ei ole turvallista, ihmiset eivät anna itsestään kuin korkeintaan välttämättömän. Heidän aikansa menee oman asemansa suojeluun, ja varsinaiset asiakkaat hylkäävät teidät.

3) Pelaatko koko persoonallasi?

Oletko työpaikalla omana itsenäsi vai nimikkeenäsi? Tuntevatko ympärilläsi olevat ihmiset sinut riittävän hyvin? Onko sinussa haavoittuvuutta ja inhimillisyyttä? Jos et pelaa persoonallasi, sinuun ei voida luottaa täysin. Haavoittuvuudella en tarkoita kaikkia oman persoonan vikojen luetteloimista. Tarkoitan sitä, että on vain ihminen. Tarkoitan erehtyväisyyttä, rehellisyyttä ja syvyyttä myös omien aikomusten ja toiveiden suhteen. Kerro mitä tavoittelet ihan oikeasti, se saattaa tarttua. Tahdo näkyvästi ja nöyrästi.

Tietävätkö ihmiset, kuka olet muualla kuin työssäsi? Mikä sinulle on tärkeää? Onko sinulla lempinimeä? Osaatko nauraa itsellesi? Johtajan täytyy pelata persoonallaan. Koko työyhteisön olisi hyvä pelata persoonallaan. Työstä nimittäin saa sen verran kuin sille antaa. Ihmiset tulevat itsestään enemmän antavan kollegan puolelle. Jos olet liian tarkka asemastasi ja yrität elää titteliäsi, kaikki tämä jää sinulta saavuttamatta. Pystyt vain keskinkertaisuuteen. Etenkään kriiseissä sinulla ei ole johtamiskykyä.

4) Kuka on johtamisesi etusijalla?

Ketä puolustat vaikeassa tilanteessa? Ketä ymmärrät? Puhutko usein johtoryhmässä tai muiden esimiesten kanssa oman ryhmäsi ihmisten saavutuksista? Ihailetko oman ryhmäsi työtä? Johtajuus ihmisyhteisöissä perustuu siihen, että johtajaksi valittu puolustaa johtamaansa ryhmää. Johtaja ei uhraisi muita suojellakseen omia henkilökohtaisia intressejään. Hän uhraisi omat intressinsä suojellakseen johdettaviaan. Leaders eat last, kuten Simon Sinek muotoilee.

Entä teetkö työtäsi ennemmin asiakkaita kuin itseäsi varten? Jos sinulla on jotain näyttöjä onnistumisestasi, osaat todennäköisesti valita ensimmäisen. Itseasiassa oikea järjestys on se, että työntekijäsi ovat etusijalla asiakkaisiin, jotta jaksaisivat palvella heitä, ja sinä olet vasta kaukana näiden ryhmien jälkeen. Et ole vuoren huipulla. Jos olet luottamusta herättävä johtaja, olet koko porukan viimeisenä ruokajonossa. Palvelemassa. Astut ryhmäsi kärkeen vasta sitten, kun edessä on uhka.

5) Tunnetko ympärilläsi olevat ja heidän työnsä?

Miten olet perehtynyt johdettaviesi työnkuvaan, arkeen ja heidän työnsä kysyntään? Mitä ympärilläsi tapahtuu joka päivä? Mitä tunnetaan? Milloin viimeksi uppouduit sen työn arkeen, jonka resurssoinnin ja organisoinnin vastuu on sinulla? Jos et pysty vastaamaan näihin kysymyksiin selkeästi, saatat tehdä huonoja päätöksiä. Jos tunnet johdettaviesi työn, se antaa perspektiiviä ratkaisuihisi ja helpottaa ryhmäsi viemistä kaikille parempaan suuntaan.

Varmista ainakin se, että et luule tuntevasi työn arkea. Tietämättömyytesi on nimittäin täysin hyväksyttävää, jos tunnistat ja tunnustat sen itse. Kaikkea et voikaan tietää. Pidä siis huoli siitä, ettet ainakaan oleta tuntevasi porukan työtä. Näin voi käydä, vaikka olisit tehnyt sitä joskus itse. Työt nimittäin tapaavat muuttua, ja jos teet tällaisia oletuksia, ne voivat mennä pahasti metsään. Lisäksi oletuksesi aiheuttavat muissa ihmisissä epäarvostuksen tunnetta. Sitä sinulla ei olisi varaa luoda.

6) Onko sinua näkynyt viime aikoina?

Niin.

Onko johtamisesi kasvokkaista? Missä olet suurimman osan aikaa? Ilman kasvokkaisuutta ainakin viestintäsi epäonnistuu. Vaikeita asioita et voi saada aikaan etkä edes alulle. Puhumattakaan ratkaisuista.

Haluaisitko luoda enemmän luottamusta?

Siinä kuusi kysymystä, joita on mielestäni luottamusta rakennettaessa hyvä pohtia. Jos haluaisit luoda luottamusta, ehdotan seuraavia vastauksia edeltäviin kysymyksiin.

  1. Ole luotettava. Pidä sanasi. Jos et pysty, kerro se.
  2. Varmista, että kanssasi on turvallista ilmaista ajatuksia ja tehdä virheitä.
  3. Laita persoonasi peliin. Ole oma itsesi vapaammin.
  4. Aseta henkilöstösi ja asiakkaasi edut kauas omien etujesi edelle.
  5. Tutustu ympärilläsi olevien ihmisten työhön ja löydä arvostuksesi sitä kohtaan.
  6. Ole paikalla. Tee kasvokkaista työtä niin paljon kuin pystyt.

Näin toimimalla voit päästä pidemmälle.
Viereltäsi saattaa löytyä yhä enemmän suorituskykyistä ja motivoitunutta väkeä.

terv.
Kalle

Oikealla asenteella töihin?

Kävin hiljattain vetämässä koulutuksen otsikolla, jonka ajattelin etukäteen haastavaksi. Otsikko oli: Oikealla asenteella työmaalle?

Asenne ei ole helpoimpia koulutus- tai puheenaiheita, koska suhtaudumme asenteeseen kaksijakoisesti. Ymmärrämme, että asenne on jossain määrin ominaisuus, jota voi muuttaa. Asenne on valinta. Ymmärrämme tämän parhaiten, kun kyse on muiden ihmisten asenteesta. Itse loukkaannumme sujuvasti, jos meiltä vaaditaan parempaa asennetta. Oma asenteemme on oikeutettu. Sen sijaan oletamme herkästi muiden käytöksen olevan asenneongelma.

”Kun ne nyt vaan on sellaisia, ettei ne ota vastuuta.”

Tällainen päätelmä on inhimillinen. Tehdäkseni asian näkyväksi avasin koulutuksen kysymyksellä työyhteisön muiden jäsenten asenteesta. Siitä näkökulmasta aihetta on helpompi hahmottaa.

Millaisen asenteen haluaisit työkaverillesi?

Miten sinä haluaisit kollegasi valitsevan asenteensa yhteiseen tehtäväänne? Mieti ihmeessä asiaa hetki.

Löydät varmasti hyviä ja perusteltuja vastauksia. Järkevä jatkokysymys on, täytätkö nämä asettamasi kriteerit itse? Missä asioissa voisit itse valita asenteesi toisin?

Tosiasia on, että voit vaikuttaa muiden ihmisten asenteisiin hyvin vähän. Omaan asennoitumiseen kannattaa käyttää aikaa, mutta muiden ihmisten asenteiden märehtimiseen ei. Se on harvoin hyödyllistä.  Käytännössä ainoa järkevä reitti asennevaikuttamiseen on esimerkin väsymätön näyttäminen, samalla pitäytyen muiden arvostelemisesta. Tämä ei useimmilta onnistu.

Järkevämpää on miettiä, miten voisit itse suhtautua työelämään ”oikein” tai ”paremmin”. Lainausmerkeille on syynsä. Jotkut asennevalinnat voivat olla hyviä tai huonoja ympäristöstä riippuen. Oikeasta asenteesta puhuminen kuulostaa muutenkin nihkeältä ja ylimieliseltä. En siis halua puhua sinänsä oikeasta asenteesta.

Haluan puhua hyödyllisestä asenteesta.

Mitkä asennevalinnat ovat sinulle saatavilla ja työelämässä hyödyllisiä? Mitkä ovat asiakkaillesi, tuloksillesi, työyhteisöllesi ja etenkin itsellesi hyviä valintoja? Keksin kymmenen kohtalaisen hyvää valintaa, joilla pääset ainakin alkuun.

Kymmenen hyödyllistä asennevalintaa työelämään:

1) Valinta suhtautua optimistisesti

Positiivisuus perusasetuksena on hyvä asennevalinta. Et pysty hallitsemaan tapahtumia, mutta suhtautumisesi niihin saat valita. Vaikka ensireaktiosi olisi negatiivinen, sinulla on ihmisenä mahdollisuus tarkastella reaktiotasi. Voit sen jälkeen valita hyödyllisemmin. Toiveikas suhtautuminen todellisuuteen ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin ei ole haihattelua. Se on aikaansaamisen välttämätön lähtökohta. Optimismi on terveellistä.

2) Valinta keskittyä ratkaisuihin

Helppo tapa suhtautua työelämässä vastaantuleviin tilanteisiin on esitellä niihin liittyviä ongelmia ja esteitä. Älykkyydeksi naamioitunut kyynisyys on tehokas tapa suojautua varsinaiselta tekemiseltä. Myös valittaminen on valinta. Näitä valintoja hyödyllisempää on keskittyä niihin asioihin, joihin ylipäätään voit vaikuttaa. Sen jälkeen voit keskittyä ratkaisuihin ja niiden toteuttamiseen. Voit aina tehdä tämän valinnan. Asennoidu ratkaisemaan.

3) Valinta puhua vahvuuksista

Työyhteisösi ei todennäköisesti keskustele siitä, missä se on hyvä. Ette käy vahvuuskeskustelua, varsinkaan ratkaisukeskusteluun liitettynä. Uskallan sanoa tämän melko korkealla todennäköisyydellä. Voisitte kuitenkin valita toisin, ja se tuottaisi suurempia onnistumisia. Voit itsekin asennoitua toimimaan vahvuuksiesi kautta. Se tekee toiminnastasi tuloksellisempaa ja luovempaa. Lisäksi työ tuntuu paremmalta.  Lopeta siis hyödytön heikkouksiesi vellominen.

4) Valinta suhtautua myönteisesti yhteistyöhön

Se, miten päätät suhtautua yhteistyöhön, ennustaa mielestäni koko työurasi onnistumista. Ratkaisevaa se on silloin, kun yhteistyö on vaikeaa. Jos kuvittelet yhteistyön hyödyttömäksi, huomaat pian tekeväsi merkityksetöntä työtä. Myönteinen suhtautuminen työyhteisöön on valinta. Ilman tätä valintaa varsinainen ammattitaitosi jää torsoksi. Keskinkertaiseksi. Ainoastaan alasi huipuille sallitaan vähän kusipäisyyttä, eikä siitä silloinkaan ole hyötyä. Älä välttele yhteistyötä – työsi ja asiakkaasi eivät kestä tällaista valintaa.

5) Valinta suhtautua työelämään kehittymismahdollisuutena

Työelämä antaa sinulle itsesi kehittämiseen valtavat mahdollisuudet. Se ei ole ainoa paikka kehittyä, mutta se voi olla tärkein. Tämä on enemmän asennevalinta kuin mitään muuta. Jos asennoidut niin, että työlläsi ei ole sinulle annettavaa, todistat kyllä asenteesi oikeaksi. Parempi asenne on pyrkiä kehittymään – etenkin sen jälkeen, kun hallitset ammattisi hyvin. Siitä eteenpäin kehittyminen on edistyneemmän yhteistyön opettelua. Vasta tämä valinta voi johtaa erinomaisuuteen.

6) Valinta nähdä vaivaa

Vaivannäkö on hyödyllinen valinta. Tällä en tarkoita ahkeruutta ahkeruuden vuoksi tai ”kovemmin” työskentelemistä. Tarkoitan mahdollisuutta antaa parastaan. Tarkoitan oma-aloitteisuutta ja sinnikkyyttä haasteiden edessä. Effort. Tiedät varmasti itse, annatko parastasi. Suosittelen sitä lämpimästi. Sen lisäksi, että tuloksesi paranevat, arvostat itseäsi enemmän.  Kun tavoittelet seuraavaa onnistumista, anna sille kaikkesi. Vasta vaivannäkö paljastaa, mihin pystyt. Kaikki muu on seurauksetonta arvailua.

7) Valinta pyrkiä yksinkertaisuuteen

Työelämässä on liikaa monimutkaistavaa asiantuntijuutta. Emme aina ole tietoisia siitä. Se on monesti tarpeellista, mutta siitä on myös herkästi haittaa. Esimerkiksi johtamista ja treenaamista voi monimutkaistaa tasolle, jossa valtaosa ajankäytöstä muuttuu typeräksi. Usein olisi parempi ajatella vähintä vaikuttavaa tekemistä. Se selventää myös prioriteetteja. Kyky yksinkertaistaa on työelämässä merkittävä vahvuus. Se syntyy useimmiten ajan myötä, mutta se voi myös olla asennevalintasi.

8) Valinta olla palvelemassa

Työssäsi ei ole kyse sinusta. Omalla alallaan erinomainen tekijä keskittyy pääasiassa muihin asioihin kuin itseensä. Hän keskittyy asiakkaisiin, yhteiskuntaan tai vaikkapa joukkueeseen. Töissäsi onnistumiseen kuuluu olennaisesti se, että ymmärrät tekemisesi laajemmin kuin itseesi liittyvänä. Tämä parantaa suoritustasi, mitä se ammatissasi sitten tarkoittaakin. Valinta olla palvelemassa tekee työstäsi tärkeämpää, innostavampaa ja täyttymyksellisempää. Jos palvelet vain omia tarpeitasi, eksyt lopulta täysin.

9) Valinta olla kärsivällisempi

Kaikki taidot hankitaan kiinnostuksella, keskittymisellä ja kärsivällisyydellä. Meillä on tapana yliarvioida lyhyen aikavälin mahdollisuuksia ja sortua siksi kärsimättömyyteen. Lisäksi aliarvioimme kärsivällisen ja pitkän aikavälin työmme mahdollisuuksia. Kärsivällisyys on hyödyllistä. Ihmeelliset saavutukset ovat hyväksi tiedetyn toiminnan jatkuvuutta – eivät kertaluonteisia mullistuksia tai kaiken muuttavia ideoita. Kysy keneltä tahansa sijoittamisessa onnistuneelta tai vaikka kilpailleelta fysiikkaurheilijalta.

10) Valinta asennoitua palautteeseen hyödyllisenä

Palautteeseen suhtautuminen on asennevalinta, jonka voit tehdä nykyistä tietoisemmin ja paremmin. Se voi olla tärkein valintasi. Jos päätät, että palaute tuntuu ikävältä etkä halua käsitellä sitä, kehittymisesi hidastuu merkittävästi. Jos taas toivot, siedät ja käsittelet palautetta aktiivisesti, kehittymiskäyräsi muuttuu.  Valinta hyödyntää palautetta on pitkällä aikavälillä erittäin kannattava. Etenkin kriittisen palautteen vastaanottaminen on kykynä suorastaan taianomainen.

Siinä kymmenen mielestäni hyödyllistä ja mahdollista valintaa. Kaikkia ei toki tarvitse yrittää yhtä aikaa. Saat itse valita, mitä haluat kehittää.

Miltä tällainen asenne näyttäisi työkaverilla?

Palatakseni alun kysymyksenasetteluun ja ajatusleikkiin – miltä näyttäisi työyhteisön jäsen, joka pitäisi vahvasti kiinni näistä kymmenestä asennevalinnasta?

Eli:
Haluaisitko tehdä töitä
optimistisen,
vahvuus- ja ratkaisukeskeisen,
yhteistyöhön positiivisesti suhtautuvan,
töissään kehittymishaluisen,
vaivaa näkevän,
yksinkertaistamaan pyrkivän,
palvelualttiin,
kärsivällisen ja
hyvin palautteeseen suhtautuvan ihmisen kanssa?

Heh.
Niinpä.
Vastaus lienee helppo.

Hankalampi ja mielenkiintoisempi kysymys kuuluu seuraavasti:
Mitäpä jos olisitkin itse tämä ihminen?

Et ole oikeassa.

Oletko joskus kohdannut ihmisen, joka on aina oikeassa? Ihmisen, joka kertoo sinulle, miten asia itse asiassa on, joskus jopa kesken lauseesi?

Tuntuuko kivalta?

Entä oletko itse useimmiten oikeassa? Kerrotko sen nopeasti muille? Korjaatko muiden väärinkäsityksiä kesken heidän lauseensa?

Jos toimit näin, niin kysyn:
Miten tämä lähestymistapa sinulle toimii?
Onko se hyödyllinen?

Yksi hyödyttömimpiä harrastuksiamme on jatkuva oikeassa oleminen. Tällä en tarkoita sitä, että tiedämme jonkun faktan tai korjaamme ilmiselvän virheen. En siis viittaa yksiselitteisten faktojen tuntemiseen.

Tarkoitan erimielisyytemme liipasinherkkyyttä.
Halua esitellä erehtymättömyyttämme muille.

En pidä tällaista oikeassa olemista kovin hyödyllisenä. Siihen on ainakin kolme syytä.

1. Oikeassa oleminen on hankalaa ja epätodennäköistä.

Olet oikeassa väittäessäsi, että Helsinki on Kotkaa asukasluvultaan suurempi kaupunki. Jos väittäisit päinvastoin, olisit väärässä. Puhumme kuitenkin harvoin tämänkaltaisista helposti määriteltävistä faktoista. Tämän lisäksi emme tunnista, milloin puhumme faktoista, jotka periaatteessa voisimme löytää.

Suuri osa keskusteluistamme ei koske tällaisia yksinkertaisia tosiasioita. Etenkin työelämässä puhumme usein asioista, joissa selkeää oikeassa olemista ei voi määritellä. Olemme oikeassa parhaimmillaankin vain hetkittäin, ja sekin vaatii kokemusta ja osaamista. Kaiken lisäksi erilaiset näkökulmat voivat olla yhtä aikaa totta.

Kyllähän minäkin ”tiedän”, miten vaikkapa rekrytointia tehdään, mutta en todellakaan ole mielipiteissäni (enkä yksittäisessä valinnassa) jotenkin pysyvästi oikeassa. En pysty takaamaan oikeassa olemistani. Olen todennäköisesti erehtynyt ainakin jossain mitassa. Tämän tajuaminen saa yleensä aikaan jotain hyödyllistä. Jos yrittäisin olla erehtymätön, tekisin pahempia virheitä.

Meillä on myös tapana yliarvioida tietämistämme. Tosiasia on, että kaikki osaamamme asiat osataan jossain vielä syvällisemmin. Emme ole läheskään niin perehtyneitä asioihin kuin mitä uskomme. Joku muu on tutkinut tietämääsi asiaa huomattavasti sinua syvällisemmin ja oivaltavammin. Tiedätkö kuka? Miten hyödynnät näitä oppeja? Mistä ne löytyvät? Kuinka usein tarkastelet niitä suhteessa omiin näkemyksiisi? Jos sinulla ei ole näihin asioihin edes hyviä arvauksia, et välttämättä ole enää kauaa oikeassa.

2. Oikeassa oleminen ei välttämättä ole hyödyllistä.

Oletetaan, että olet asiantuntija omalla alallasi. Kaikki asiantuntemuksesi on aina oikeassa.

Mitäs sitten?

Jos kysyn kaikilta relevanteilta asiantuntijoilta, mitä tarkoittaa työhyvinvointi ja mistä se syntyy, saan sivutolkulla järkeviä ja hyviä vastauksia. On aivan eri kysymys, kuka sitä työhyvinvointia osaisi saada aikaan.

Onko oikeassa olemisellasi lopulta jotain konkreettisia hyötyjä? Vaikuttaako tietämisesi muihin? Vai onko se vain tietojesi esittelyä? Se, että tiedät, ei nimittäin tarkoita että osaat tai vaikutat.

Voit toki olla oikeassa, mutta et välttämättä voita ihmisiä puolellesi. Jos luotat vaikuttamistaidoissasi siihen, että tiedät ja kerrot oikean tavan toimia, voit silti epäonnistua. Epäilen, että tämä pätee ainakin myyntiin, johtamiseen ja muihin vaikuttamisammatteihin.

Oikeassa olemisella ei nimittäin ole merkittävää voimaa muuttaa kenenkään mielipidettä. Ei muiden mielipidettä eikä varsinkaan omaasi. Erehtymättömyytesi ei anna tilaa asian pohdinnalle eikä mielipiteiden kehittymiselle. Kun julistat olevasi oikeassa, saatat lopettaa keskustelun. Tai aloittaa riidan.

Jatkuva oikeassa oleminen ei herätä halukkuutta yhteistyöhön kanssasi. Kun jaat muille väärässä olemisen tunnetta, sinua lakataan sujuvasti kuuntelemasta. Muiden keskeyttäminen omalla oikeassa olemisella on tehokas tapa tuhota luovia keskusteluja. Kun toimit näin, sinua ei enää kuunnella niin tarkasti.

Pidettyjä, hyvin yhteistyössä toimivia ja erehtyviä ihmisiä sen sijaan kuunnellaan keskittyneesti. Heidän mielipiteillään on seurauksia.

3. Väärässä oleminen mahdollistaa kehittymisesi.

Milloin viimeksi erehdyit täysin? Milloin viimeksi ajattelit olevasi oikeassa ja mokasit kunnolla? Mitkä ovat väärässä olemisesi multihuipentumat?

Ihmiset, joilla on aikaansaavuudestaan kovia näyttöjä, osaavat vastata näihin kysymyksiin sujuvasti. Heillä on vastaus myös jatkokysymykseen; mitä onnistumisia siitä on seurannut? Väärässä oleminen avaa mahdollisuuden oppia hyödyllisiä asioita.

Suosittelen harkitsemaan väärässä olemisen voimaa ja mahdollisuuksia. Tyhjentävässä oikeassa olemisessa ei ole samankaltaista potentiaalia. Se on liian täydellistä. Siinä ei ole tarttumapintaa. Se voi rajoittaa ajatteluasi.

Ole siis väärässä. Käännä oikein takkia, se tuulettuu. Etsi mielenkiintoisimpia erehdyksiäsi. Iloitse mahdollisuudestasi hioa mielipiteitäsi. Vaihda mielipiteitäsi, kun kohtaat parempia ideoita, vaikka aluksi ärsyttäisi aivan helvetisti. Etsi säännöllisesti mahdollisuutta olla väärässä ja salli muiden korjata näkemyksiäsi. Sinusta tulee vaikuttavampi, pidetympi ja pitkällä aikavälillä fiksumpi.

Tämä organisaatiokulttuuria ja rekrytointia käsittelevä teksti ärsytti minua suunnattomasti noin kolme vuotta sitten. Se ärsyttää osin vieläkin, mutta nykyään myös pidän siitä erittäin paljon. Esitetyllä näkökulmalla on nimittäin ollut ajattelulleni hyödyllisiä seurauksia. Ylipäätään ammatillisesti erimielisille ihmisille altistuminen on erittäin ärsyttävää, mutta samalla kovin helpottavaa ja kasvattavaa.

Nykyään en enää tiedä, mikä on paras tapa tehdä jotain. Tiedän toki joitain tapoja, jotka saattavat toimia. Se on mukavan paineetonta verrattuna erehtymättömyyteen. Väärässä oleminen on vapauttavaa.

Hyväksy tämä: et todennäköisesti ole oikeassa.

Välillä olet, useimmiten et.
Harkitse sitä mahdollisuutta, että olet erehtynyt.

Kun omaksut tämän ajattelutavan, oppimismahdollisuutesi lisääntyvät reilusti. Väärässä oleminen on sekä inhimillistä että kehittävää.

Jatka siis kehittymistäsi.
Ole fiksumpi.
Ole vaikuttavampi.
Ole väärässä.

Isot ja pienet tauot.

Millainen on hyvä tauko?
Entä millainen on hyvä loma?
Lomahan on vain normaalia pidempi tauko. Iso tauko.

Taukoja on erilaisia ja eripituisia. Olen silti alkanut ajatella, että onnistuneiden taukojen tunnuspiirteet ovat oikeastaan samankaltaisia. Samankaltaisuutta löytyy, oli sitten kyse lounastauosta, kahvitauosta, mikrotauosta tai perinteisestä ”neljä viikkoa juhannuksesta” – tauosta. Siis suomalaisesta kesälomasta.

Mikä tekee tauosta onnistuneen? Millä kriteereillä vietetään onnistunut kymmenen sekunnin tai neljän viikon tauko? Ehdotan seuraavaa vastausta:

Onnistuneen tauon tunnistaa siitä, miten tekeminen jatkuu.

Tauon onnistumisen kriteeri on se, millä energialla palataan tekemään sitä, mistä taukoa pidettiin. Onnistunut tauko on sellainen, joka ylläpitää (tai palauttaa) innostuksesi ja kykysi keskittyä asiaan. Oli asia sitten pieni tai suuri.  Hyvän tauon jälkeen olet aikaansaava.

Tämä on mielestäni hyvä, yksinkertainen kriteeri. Voit tutkia taukojesi onnistumista sen kautta, miten tauon jälkeen sujuu.

Eli: sujuvatko työt lounaan jälkeen? Entä loman jälkeen? Palaatko positiivisena, keskittymiskykyisenä ja aikaansaavana? Entä auttaako kymmenen sekunnin paussi sinua jatkamaan äskeistä työtäsi? Jos auttaa, niin millainen tuo kymmenen sekuntia oli?

Näillä kriteereillä olennaista tauolle kuin tauolle on mielestäni:

  1. Tehdä täysin eri asiaa kuin ”äsken”
  2. Toteuttaa kohtaa 1 myös kehollisesti

Asia, jota tykkään toistella: hyvä tauko on kehollinen. Onnistunut tauko on myös fyysisen olemisen muutos. Jos istuit, niin nouse ja jumppaile – keskittymiskykysi palaa. Jos seisoit, kävelit, kannoit: istahda hetkeksi. Juo vettä.

Eräässä koulutuksessa puhuin juuri tästä ajatuksesta ja päätin toteuttaa sitä ryhmän kanssa. Pidimme puheeni aikana parin minuutin mikrotauon. Toteutimme tämän muuttamalla asentoa ja tekemistä. Katkaisimme tekemisen nimenomaan keholla.

Kuuntelijat, jotka olivat istumassa, pyysin seisomaan ja harrastamaan ns. power posingia. He tekivät siis kehollisesti aivan päinvastaista asiaa kuin äsken.

Mitä tein itse? Olin kävellyt, seissyt, puhunut, heilunut ja piirtänyt (huonosti) viimeiset kolme varttia. Menin siis kuulijoiden eteen sohvalle makaamaan ja suljin silmäni. Käskin myös ääneen itseäni olemaan hiljaa.

Sen lisäksi, että tämä oli tilaisuuteen sopivaa huumoria, kyseessä oli erinomainen tauko. Jatkoimme pirteinä ja hymyilevinä.

Toimi.

Entä sitten loma?

Mielestäni lomaa voi viettää samalla periaatteella.
Tehdään eri asiaa kuin ”äsken”.

Fyysisesti raskas työ? Fyysisesti kevyt loma niiden asioiden parissa, joista mielesi nauttii. Niiden asioiden parissa, joita ei normaalisti ehdi. Henkisesti raskas työ? Halon hakkuuta, samoilua tai vaikka muuttohommissa jeesaamista. Kaikille toimivaa reseptiä ei tietenkään ole, mutta ymmärrät idean. Käytä luovuutta, mutta sovita se vaikkapa tällaiseen reseptiin: Jotain muuta kuin äsken, jotain miellyttävää. Kehollisesti erilaista, mutta ilman suorituspaineita.

Näin vietin viime lomani. Ensin lyhyt lomareissu. Sen jälkeen kaksi treeniä päivässä ja kävelyä reippaasti. Syvennyin myös Twin Peaksin kausiin 1 ja 2. Eli: jotain muuta kuin normaalisti ehtisi, miellyttävää, paineetonta, kehollista. En kirjoittanut, en lukenut ammattikirjallisuutta, en perehtynyt asioihin tai puhunut niistä. Ihan mahtavaa. Yksi parhaista kahden viikon lomistani. Painoakin lähti. Lomalla. Eikö kuulostakin absurdilta? Se on kuitenkin loogista. Koska en pinnistellyt töissä uusien asioiden kanssa, minulle jäi itsekuria varastoon. Käytin sitä korjatakseni yhden ruokailutottumukseni. Nyt se on tapa.

Mikrotauoissa pitkin päivää toteutan samaa kaavaa. Jos olen istunut, nousen ylös. Työhuoneesta löytyy muutama apuväline, joilla saan kehoon muuta tekemistä. Kuminauha, sormipuristin, harjanvarsi ja kahvakuula. Joskus seison käsilläni hetken. Tällä idealla vietetty parin minuutin tauko saa minut jatkamaan tekemistäni aivan uudella energialla. Suosittelen kokeilemaan.

Myös älypuhelimen räpläämisen olen tietoisesti jättänyt tauoilleni. Se ei tosin tunnu olevan toimiva tauko. Työtäni sillä ei kuitenkaan ole lupa keskeyttää.

Lisähuomautuksena, nämä periaatteet sopivat myös/taas voimailuun ja fyysiseen harjoitteluun ylipäätään. Esimerkiksi sarjatauoilla voit tehdä jotain hyödyllistä ”muuta” kuin äsken. Kuten keskittyä niihin korjaaviin ja kevyisiin liikkeisiin, joita tiedät tarvitsevasi. Sellaisiin, jotka kuormittavat eri lihaksia kuin äskeinen tekeminen. Toimistotyöntekijälle oikea vastaus on muuten band pull-aparts. Toimii myös työnteon tauotuksena.

Ajatus toimii myös harjoittelun rytmittämisessä. Omistautuneelle juoksuharrastajille voi toimia voimailuun käytetty ”tauko”, kun taas intohimoiselle salikävijälle voisi sopia kävelyyn tai muuhun aerobiseen harrastamiseen käytetty ”tauko”. Suosittelen kokeilemaan.

Ole tietoinen tauoistasi.
On monta hyvää tapaa toteuttaa taukoja omasta tekemisestä. Suurin oivallus asian suhteen on kuitenkin se, mikä on onnistuneen tauon kriteeri. Mistä tiedät, että tauotuksesi toimii? Tätä kysymystä kannattaa pohtia. Toistan oman ehdotukseni.

Onnistuneen tauon kriteeri on se, miten hyvin jatkat.

Onnistuneen tauon ei pitäisi aiheuttaa tekemisen välttelyä. Sen pitäisi lopettaa viivyttelysi. Innostaa sinut tarttumaan seuraavaan asiaan. Kun hyväksyt tämän kriteerin, voit pohtia, millainen tauko toteuttaisi sen parhaiten. Mitä voisit tehdä, että taukosi antaa sinulle parhaan mahdollisen energian jatkaa? Miten se soveltuu mikrotaukoon kesken työn? Entäpä lounastaukoon? Entä lomaasi?

Ensimmäiset kysymykset, joista voit aloittaa, ovat lopulta nämä:
Miten tauotat tekemistäsi nyt?
Toimiiko se?

Irti puhelimesta?

Elämässäni on eräs haittatekijä, joka vaikeuttaa keskittymistäni. Usein tämä haittatekijä keskeyttää järkevän toimintani ja tuhlaa aikaani. Päivän aikana se vaatii toistuvasti huomiotani. Aikani tuhlaamisen lisäksi se tekee minusta masentuneemman ja tuhoaa keskittymiskykyäni päivä päivältä. Kaiken huippuna se on tehnyt minusta riippuvaisen itsestään.

Puhun tietenkin älypuhelimesta.

Mikä pahinta, kyseinen laite tekee samoja asioita jatkuvasti myös sinulle. Se tekee sitä erinäisten sovelluksien välityksellä. Kaikista mainitsemistani asioista löytyy näyttöä. Yleisimmät sovelluksemme addiktoivat, masentavat ja rapauttavat keskittymistämme. Haittoja löytyy ikävä kyllä lisääkin.

Jos koet, että tämä ei koske sinua, niin kysyn: Mitä haluat saada aikaan seuraavaksi? Mikä olisi sinulle tärkeä saavutus? Mikä projektisi on kesken? Ellei älylaitteesi ole pääasiallinen työkalu näihin saavutuksiin, päivittäinen uppoutuminen siihen ei välttämättä edistä tavoitteitasi. Vaikutus voi olla jopa päinvastainen. Tavoitteesi voivat siirtyä yhä kauemmaksi. Miksi?

Tämä johtuu siitä, että saavutuksesi vaativat vaivannäköä. Aikaa, vaivaa ja etenkin keskittymistä – silloinkin, kun se on hankalaa. Kaikki tulevat onnistumisesi vaativat keskittymiskykyä, jota älylaitteesi hajottaa. Se hajottaa sitä hetkellisesti, mutta pahimmillaan myös pysyvästi. Näin tapahtuu mm. silloin, kun käytämme kahta ruutua, esimerkiksi puhelinta yhtä aikaa television kanssa. Jatkuva multitaskaaminen tekee pahaa.

Keskittymiskyvyn huonontuminen voi siis haitata sekä nykyisiä että tulevia tavoitteitasi. Jos totta puhutaan, tämä on yksi minua eniten huolestuttavista asioista, mitä tulee työelämään – ja itseeni. Keskittymiskyvyn herpaantumisen lasku on nimittäin suuri. Miten hyvin teemme tärkeitä asioita, kun älypuhelin tarjoaa helpon reitin pois vaivannäöstä? Yhtälö on hankala työelämässä. Se on hankala, jos aiot esimerkiksi vielä opiskella tai ylipäätään oppia jotakin sinulle vaikeaa.

Jaksatko keskittyä vaivalloiseen, kun ruutu on tarjolla?

Puhelimesta irti päästäminen voi olla hankalaa, koska niin on tarkoituskin. Huomiosi saaminen on nimittäin älypuhelimesi tavoite. Niiden suunnittelu on tässä mielessä jopa nerokasta. Puhelimesi sovellukset on suunniteltu maksimoimaan niille antamasi huomio ja aika, mm. tuottamalla dopamiinia. Synnyttämällä aikaansaamisen tunnetta ja antamalla välittömiä palkintoja. Tykkäyksien, ilmoitusten, värien ja palkintojen muodossa. Ne tuntuvat meistä hyvältä, koska se on nimenomaan niiden tarkoitus. Palaamme etsimään samaa tunnetta. Puhelin on kuin pelihalli. Kasino.

On syytä ymmärtää, että jotkut älylaitteesi sovellukset ovat riippuvuusbisneksessä. Tämä kuulostaa radikaalilta, mutta mitä enemmän asiaa miettii, se alkaa käydä järkeen. Kun puhelimesi syytää ilmoituksia jatkuvasti ja koskettelet sitä päivittäin yli kaksi ja puoli tuhatta kertaa, kysy itseltäsi:

Kumpi on käyttäjä?

Kumman ehdoilla ja aloitteesta käyttö tapahtuu? Saatko puhelimenkäyttösi ansiosta lisää virtaa seuraavaan hommaan? Mitä ylipäätään teet seuraavaksi? Muuttuko mielialasi? Entä jos et saa käyttää puhelintasi?

Nämä ovat hyviä kysymyksiä, kun pohtii, kärsiikö riippuvuudesta. Jos huomaat, että puhelin ei koskaan paranna oloasi, mutta puhelimen puuttuminen huonontaa oloasi, kyse voi olla ongelmasta.

Elämäsi ei ole ruudulla.
Elämä tapahtuu useimmiten muualla, ja laitteestasi välittyvä kuva siitä voi olla vääristynyt. Se voi ohjata sinua huonompaan tapaan ajatella asioita. Se saa sinut haluamaan tuhansia asioita, joita et tarvitse. Se saa sinut kuvittelemaan, että kaikkien muiden elämä on kauniimpaa, parempaa ja elämyksellisempää. Kun viettää tarpeeksi aikaa instagramissa, näin on helppo luulla. Tämä voi johtaa ajatukseen, että olet jotenkin muista ihmisistä erillinen. Huonompi.

Tämä on täyttä harhaa, ja erittäin vaarallinen ajatus.
Erillisyys.

Kirjoitan asiasta, koska en ole tyytyväinen omaan älylaitteen käyttööni. Se ei suurimmaksi osin tunnu olevan minulle hyödyllistä ajankäyttöä. Joskus se toki on sitä, mutta liian usein se on aikaavievää viivyttelyä muista asioista. Sijaistoiminto tärkeälle.

Tämän lisäksi olen alkanut kaivata keskustelua. Muistatteko sen? Voimmeko nykyään keskustella ilman, että ruutu kutsuu? Kuunnella katsomatta puhelimeen? Puhelin on yleensä ainakin lähellä. Saatavilla, tarjoamassa kiinnostavamman hetken. En edes ihmettele, että on olemassa yritys nimeltä Digital Detox, jonka tuotteista löytyy mm. teknologiaton retriitti. Siis puhelimista, tableteista ja läppäreistä vapaa leiri. Aikuisille. Siis jumalauta aikuisille on myynnissä tuote nimeltä mennään ulos.

Noh.
Oli älypuhelin mielestäsi sinulle haittatekijä tai ei, annan molempiin näkemyksiin ehdotuksen. Tässä siis kaksi asiaa, joita voit halutessasi kokeilla.

1) Jos koet, että älypuhelin ei ole sinulle ongelma ja keskittymiskykysi on hyvä:

Vietä tunti yksin, rauhallisessa huoneessa, ilman ainuttakaan sähkölaitetta. Ilman mitään, mikä vaatii huomiotasi. Vain sinä ja ajatuksesi. Mitä päässäsi oikeasti liikkuu, kun olet läsnä ilman yhdenkään teknisen laitteen tuottamaa häiriötä, puhumatta kenellekään, osallistumatta mihinkään? Vastaus voi olla mielenkiintoinen. Jos tällainen tunti on sinulle helppo, mahtavaa. Veikkaan, että muutkin ponnistelusi sujuvat hienosti. Jos et pysty tähän ollenkaan? Mieti, miksi.

2) Jos koet, että voisi olla aika muuttaa älypuhelintapojasi:

Poista puhelimestasi kaikki ilmoitukset ja muuta sen näyttö mustavalkoiseksi. Tartu puhelimeesi vain, kun käytölläsi on ihan oikea tarkoitus. Päätä olla laitteesi käyttäjä. Testaa vaikka viikon ajan. Oma kokemukseni on, että pelkästään tämä vähentää turhaa puhelimen näpräämistä paljon. Voit kertoa läheisillesi, että sinulle kannattaa soittaa, jos on kiireellistä asiaa. Voit myös poistaa sovellukset, joita et tule käyttäneeksi. Viikon kuluttua voit miettiä, tarvitsetko muutosta. Lisää suosituksia muuten täällä. Myös nimi Tristan Harris on googlaamisen arvoinen, jos haluat pohtia aihetta lisää.

Älylaitteet ja sovellukset ovat mielestäni hienoja asioita. Sosiaalinen mediakin voi olla kaikkea muuta kuin ajan tuhlaamista. Käytän itse älylaitetta aktiivisuuteni seuraamisesta meditointiin ja kaikkeen näiden väliltä. Seuraan keskusteluita eri kanavissa. En siis yritä demonisoida älypuhelimen käyttöä ylipäätään. Nykytekniikka on mahtavaa.

Siitä vaan pitäisi voida päästää irti tarvittaessa.
Kyse on siitä, kenen ehdoilla sitä käytetään.
Laitteiden vai sinun?

terv.
Kalle

Arki täynnä taitoja.

”En pidä rutiineista.”

Olen kuullut ja nähnyt tämän lauseen usein, jopa työnhakutilanteessa. Muutama vuosi sitten olisin voinut kirjoittaa näin itsekin. Rutiini tarkoitti minulle vähemmän tärkeää, osaamista tai älykkyyttä vaatimatonta työtä. Kun kuvittelin olevani täynnä osaamista ja muutenkin ihmeellinen, en halunnut mainostaa itseäni hyvänä rutiinitöiden tekijänä. Typerää, kypsymätöntä ajattelua.

Tämä oli kauan ennen kuin ymmärsin maailmaa tapojen kautta.

Nykyään pidän siitä, mitä ennen sanoin rutiinityöksi.
Pidän yksinkertaisista, toistavista, helpoista, tylsistä hommista.
Ne eivät ole työni pihvi eivätkä edes tärkein viidennes, mutta kun teen niitä, nautin.  Näiden asioiden hoitaminen on osaamani työn yksi variaatio.

Miten näin pääsi käymään?

Kun aloin kiinnostua keskittymisestä, törmäsin pomodoro –tekniikkaan. Opettelin sen. Toistin sitä tavanomaisesti erilaisissa työtehtävissä. Se sopi luovaan työhön, kuten esitysten rakentamiseen ja kirjoittamiseen. Sain kuitenkin eniten kiksejä sen soveltamisesta yksinkertaiseen ja tylsään työhön. Pitkästyttävään toistoon. Exceleiden naputteluun ja muihin hyödyllisiin HR-tehtäviin. Rutiiniin.

Pomodorolla sain mahtavia määriä tylsää työtä aikaiseksi. Tein aina määrällisesti enemmän kuin uskalsin etukäteen aavistaa. Ilahduin. Rutiineista tuli minulle peli, jossa pelasin kelloa vastaan. Tämän lisäksi yksitoikkoisesta työstä tuli minulle keskittymiskykyni harjoittamista. Huijasin typerryttävistä töistä itselleni taidon. Lopuksi tunsin aina voittaneeni.

Tein hiljattain yhden tällaisen projektin. Nappasin sen suoraan ”pitäisi tehdä, mutta kellään ei ole aikaa” – listalta. Tiedäthän, teilläkin on töissä sama lista. Sitä  on muuten hauska siivota. Väkersin koko homman parin päivän pomodorottamisella. (!)

Sitten tajusin sen.

Tylsän, helpon ja pitkäkestoisen työurakan siivoaminen hyvään kuntoon on nykyään vain eräs taitoni. Tämä oivallus tuntui erittäin hyvältä. Yksi turhauttava asia työssäni olikin muuttunut osaamiseksi. Taidoksi. Kaiken lisäksi koko touhu oli kivaa.

Suuri muutos, jota suosittelen myös sinulle.
Itse asiassa näin voit muuttaa suhtautumistasi moneen asiaan.

Maailmaa ylipäätään on terveellistä hahmottaa taitojen kautta.

Maailma näyttää paremmalta, kun ymmärrät siinä tapahtuvat asiat opeteltavina taitoina. Kun teet asioita, joihin suhtaudut taitoina, nautit tekemisestäsi enemmän. Olet keskittyneempi. Löydät asioista uutta syvyyttä. Osaamisesi näissä asioissa ei tarvitse olla huippua, sinun tulee vain määritellä ne osaamisiksi. Voit itse asiassa olla näissä taidoissa melko huonokin. Pääasia on, että käsität ne taitoina. Se riittää. Tämä ajatus tekee kaikesta helpommin lähestyttävää ja kiinnostavaa.

Kaikki maailmassa on nimittäin oikeasti paneutumisen arvoista.
Tämä on elämiseen sopiva ajatus.

Voit määritellä yhä suurempia osia arjestasi ja työstäsi opeteltaviksi taidoiksi.
Taidoiksi, joissa kehittyy harjoittelulla.

Arkea on mukavampi elää taitojensa kautta. Asiat ovat luontaisesti kiinnostavampia. Aikaa on helpompi käyttää asioihin, jotka ymmärrät karttuvana osaamisena. Kun ajattelet asioiden olevan tällaisia, alat oppia niitä. Huomaat, että oikeastaan kaikkeen voi suhtautua taidokkaasti.

Kun asiat näyttäytyvät osaamisena, jota voit omaksua, olet hiukan vähemmän asioiden uhri. Olet muuttumiskykyinen. Se, että määrittelet maailman opittavaksi, tekee sinusta toimijan. Voit tarttua tarpeellisiin taitoihin. Voit harjoitella. Voit kokeilla. Koska maailma on taitoja, mikä tahansa on sinulle avointa riistaa. Sitä mitä et vielä osaa, et vain ole harjoitellut tarpeeksi. Tilanteen voi korjata, vaikkei se tapahdukaan aina nopeasti.

Tämä ei tarkoita, että sinun tulee osata kaikkea tai pystyä kaikkeen. Kukaan ei osaa kaikkea. Ylivoimaisesti suurimpaan osaan asioista sinulla ei ole edes kiinnostusta, vaikka joskus valehtelet itsellesi, että sinulla olisi. On myös taitoja, jotka eivät juuri sinulle ole hyödyksi tai iloksi. Unohda nämä kaikki. Nekin ovat taitoja, mutta sinun ei tarvitse paneutua niihin. Ne ovat taitoja muille ihmisille. Arvosta heidän osaamistaan niissä.

Tämäkin on terveellinen ajatus.
Kun katsoo maailmaa taidokkuuden suodattamana, alkaa arvostaa monia asioita – ja ihmisiä.

Voisiko toistuva ongelmasi ollakin taitosi?

Mikä on sinulle hankalaa, mutta olisi hyödyllistä?
Minkä osaaminen tuottaisi sinulle iloa?
Mikä arkinen olisi parannettavissa?
Määrittele se taidoksi, jonka voit oppia.
Sen jälkeen näe vaivaa.
Jatka.

Tämä on mielestäni kaunis ajatus:
Suhtaudu kaikkeen tekemääsi kuin taidokas, loputtomiin kehittyvä ammattilainen. Tee arjestasi kokoelma taitoja.

Löydät asioista uutta syvyyttä.
Kaiken lisäksi sinusta tulee taidoissasi hyvä.
Tai ainakin parempi.

terv.
Kalle

Miten hallitset uraasi?

Olin hiljattain puhumassa pienelle yleisölle aiheella coaching ja uranhallinta. Tämän otsikon jälkimmäinen sana hämmensi minua jo silloin, kun sain pyynnön tulla paikalle. Uranhallinta. Hämmennyksestäni huolimatta menin puhumaan aiheesta. En oikeastaan tiennyt, mitä sanan pitäisi tarkoittaa.

Aloitin pohtimalla käsitettä. Voiko uraansa hallita?
Vastaus on tietenkin sama kuin ajanhallinnan kohdalla. Ei voi.

Korkeintaan voit parantaa urasi onnistumisen todennäköisyyksiä.
Oikea kysymys onkin, miten tämä tehdään.

Ajattelin, että kuka tahansa osallistujista voisi googlettaa työhakuvinkkejä. Sinäkin voit löytää loputtomasti artikkeleita työhausta, palkasta, verkostoitumisesta ynnä muusta. Sisältöä on varmasti aivan tarpeeksi. Halusin esittää erilaisen näkökulman. Päätin lähestyä otsikkoa kysymysten kautta ja säästää fiksuilta kuulostavat neuvoni yhteen diaan. Kysymyksiä keksin (ja varastin) kymmenen. Ensimmäiset kolme olivat nämä:

Osaatko ammattisi?
Pidetäänkö sinusta?
Pidätkö lupauksesi?

Pöllin nämä kysymykset radio-ohjelmasta, josta myös opin, että kaikkiin kolmeen ei tarvita ehdotonta ”kyllä” -vastausta. Kaksi riittää. Jos löytyy kolme, niin ura kyllä hoitaa itsensä melko hyvin, ainakin alkuun.

Mielestäni toinen kysymys, pidetäänkö sinusta, on vähiten käsitelty, kun urasta ja koulutuksesta puhutaan nuorille. Olisi ihan oikeasti tärkeää tietää, millaiseen yhteistyöhön ja käytökseen työelämässä pitää pystyä. Ainoastaan osaavimmat, lahjakkaimmat ja luotettavimmat saavat olla hetkellisesti kusipäitä. Eikä se silloinkaan ole erityisen suotavaa tai mitenkään hyödyllistä.

Myös kolmanteen kysymykseen lupauksista on hyvä vastata. Sen voisi kysyä myös muodossa oletko luotettava? Kokevatko ihmiset sinut luotettavana? Teetkö mitä sanot?

Tällaiset pohdinnat ovat mielestäni vähintään yhtä tärkeitä kuin se, millainen tutkinto, kokemus tai osaaminen sinulla on. Toki nämäkään kysymykset eivät pureudu urasi etenemiseen pitkällä tähtäimellä. Siihen auttavat seuraavat kysymykset:

Miten opit uutta?
Missä verkostoidut?
Kuka auttaa sinua eteenpäin?

Jos olet viime aikoina seurannut keskusteluja työelämästä, tiedät, että oppiminen on urasi tulevaisuuden avainsana. Tai ainakin sen pitäisi olla. Tulevia ammattejasi ei välttämättä ole vielä keksitty. Lisäksi nykyistä ammattiasi voi jo nyt tehdä aivan eri tavalla kuin itse teet. Jos ei voi, niin pian voi. Miten valmistaudut tähän? Milloin ehdit opettelemaan sen, mitä alallasi seuraavaksi tapahtuu? Liian usein vastaus on en tiedä.

Entä missä tapaat ihmisiä, jotka ottavat sinut seuraavaan työpaikkaasi? Mistä heidän pitäisi tuntea sinut? Ansioluettelostasi? Ihan hyvä idea, mutta sinua verkottuneempi, melko samalla ansioluettelolla varustettu ehdokas voittaa. Tällä en tarkoita, että verkostoituminen olisi pelkkää opportunistista työnhaun petailua. Jos yrität sitä tästä näkökulmasta, et onnistu. Tosiasiassa verkostoituminen on samaa ammatin oppimista kuin kouluttautuminen – paitsi tehokkaampaa. Muista kuitenkin, että eri tapahtumiin ja keskusteluihin kannattaa osallistua vain mielenkiinnosta.

Entä kuka auttaa sinua eteenpäin? Onko sinulla coachia, mentoria, työnohjaajaa tai vertaista ammattilaista, jonka kanssa voit sparrailla ammattiasi? Kyseinen henkilö voi olla myös esimiehesi, jos oikein hyvin sattuu. Erinomaiset johtajat tuottavat lisää johtajia. Kysymys on oikeastaan parempi vielä näin päin: ethän yritä yksin? Uran edistäminen tyhjiössä on vaikeaa. Kaikkea tarvitsemaasi et löydä kirjoista ja artikkeleista. Tarvitset kasvokkaista puhetta, hymyllä terästettynä.

Suosikkikysymykseni uranhallinnan osalta ovat kuitenkin nämä:

Miten pidät huolta työkyvystäsi (seuraavat 10–50 vuotta)?
Miten käsittelet stressiä?
Kuinka hyvin nukut?

Miten varmistat, että toimintakykysi ylittää työsi vaatimukset nyt ja pitkälle tulevaisuuteen? Se ei voi alittaa vaatimuksia, koska alat tehdä saman tien työkykyvelkaa. Tätä voi ajatella korjausvelan tapaan. Toimintakykysi ei kannata myöskään täsmällisesti vastata työsi vaatimuksia. Miksi ei? Koska ikäännyt. Hoitamattomana toimintakykysi voi ainoastaan laskea, ja sen se myös tekee. Jos ei vielä, niin pian. Vaatimukset kannattaa siis ylittää. Miten? Voit valita jonkin seuraavista: parempi syöminen, nukkuminen, liikkuminen, ihmissuhteet tai stressinhallinta. Yleensä toimii.

Niin, miten käsittelet stressiä työurasi loppuun saakka? Stressiä nimittäin tulee. Yli- tai alikuormituksesta aiheutuvaa. Hetkellistä tai pysyvämpää. Itse olen hoitanut kroonistuvaa, alikuormituksesta johtuvaa työstressiä mm. irtisanoutumalla. Toimi hyvin. No, tämä ei aina ole mahdollista. Pääasia on, että stressinkäsittelyn vastauksesi ei ole esimerkiksi alkoholi. Ikävän isolla osalla suomalaisista työssäkävijöistä asia on nimittäin näin. Voin luvata, että se ei auta. Pätee muihinkin addiktoiviin ajanvietteisiin.

Yksi todella hyvä vastaus olisi lisää rauhallista unta ja investointeja tämän saavuttamiseen. Esimerkiksi sellaisia, jotka varmistavat oikean lämpötilan. Tai vaikkapa silmälaput, korvatulpat tai hyvä sänky. Siihen vielä kylkeen hyviä tapoja, kuten lukeminen ennen nukkumaan menoa puhelimen tuijottamisen sijaan.

Tee mielessäsi ajatuskoe. Jos panostat stressinkäsittelyssäsi uneen alkoholin sijaan, mitä tapahtuu, kun yhtälöön lisätään 20 vuotta? En tiedä tähän tarkkaa vastausta, mutta naamasta sen varmaan näkee.

Vielä yksi kysymys.

Kun alasi ihmiset listaavat alasi asiantuntijoita, monentena nimesi mainitaan?

Oletko ylipäätään listalla? Pitäisikö sinun olla? Jos tämä on sinusta kiinnostava kysymys, voit perehtyä ajankohtaisiin keskusteluihin henkilöbrändäyksestä tai social sellingistä. Itse en niistä osaa sen kummemmin kirjoittaa. Tosiasia on kuitenkin, että urasi eteneminen on todennäköisemmin keskusteluun kuin työnhakuihin osallistumista.

Siinä kymmenen urakysymystä pohdittavaksi. Muitakin toki voisi esittää. Jos haluat pärjätä hyvin työelämässä, voit tarkastella tämänhetkistä tilannettasi näillä kysymyksillä. Huomaat kyllä, mitkä vastauksesi voisivat viedä sinua eteenpäin. Jalosta niistä kokeiluja. Tekemistä.

Todennäköisyytesi saattavat parantua.

terv.
Kalle

Kaksi asiaa, joita et tarvitse.

Olen pitkään halunnut kirjoittaa hyödyttömistä ajatuksista. Pohdinnoista, jotka eivät vie meitä eteenpäin. Vellomisesta, josta emme löydä seuraavaa kehitysaskeltamme. Valmennettavien kanssa tällaiset keskustelut katkaistaan ajoissa. Emme esimerkiksi puhu liikaa muiden ihmisten toiminnasta, tai arvaile heidän ajatuksiaan. Se on turhaa – he eivät ole paikalla.

Aiemmassa tekstissäni kirjoitin tarkoituksesta ja vaivannäöstä. Kirjoitin, että tarvitset molempia saadaksesi asioita aikaan ja myös pysyäksesi hyvässä vireessä. Tarkoituksen kadotessa vaivannäöstä tulee kuluttavaa, kun taas vaivannäön unohtanut tarkoitus on vain… kiinnostus. Ihan tavallinen, jalostumaton juttu. Jotain, jossa et kehity ainakaan mestariksi.

Täydennän ajatusta kahdella asialla, joita et tarvitse kehittymispyrkimyksissäsi.

Ensimmäinen on valittaminen.
Toinen on murehtiminen.

Don’t complain, don’t worry.

Valittaminen on raskasta. Se saattaa hetken tuntua hyvältä, mutta syö lopulta myös valittajaa. On hyvä huomata, että en tarkoita valittamisella negatiivisten tunteiden ilmaisua ylipäätään. Tunteita pitää ilmaista ja joskus myös purkaa. Kyllä minuakin satunnaisesti vituttaa, ja yritän olla liikaa pitämättä sitä sisälläni. Silti yritän välttää levittämästä tunnetilaani joka puolelle. Negatiivisia tunteita kuitenkin saa olla, ja mm. työyhteisöllä täytyy olla kypsyyttä ottaa niitä vastaan. Puhumattakaan positiivisten tunteiden sietämisestä.

Valittamisella tarkoitan jatkuvaa huomion suuntaamista asioihin, jotka eivät ole kunnossa. Loputonta aiheen vaihtoa huonompaan. Armottomia sivulauseita siitä, mikä kaikki muukin on pielessä. Kaikkien epäkohtien väsymätöntä osoittamista, jota erehdymme liian usein pitämään asiantuntemuksena.

Keskustelin hiljattain pitkän linjan esimiehen kanssa, joka latasi minulle viisauden:

”Kehittyvään organisaatioon kuuluu ongelmat.”

Hämmennyin. Päässä aukesi jokin lukko. Onneksi kokenut kaveri osaa toistaa ajatuksensa, ja toistikin. Kirjoitin ajatuksen ylös. Näinhän se on. Mitä tekisimme, jos emme korjaisi ja kehittäisi? Mitä tekisimme ilman ongelmia? Erinomaisuudessa on annos keskeneräisyyttä. Merkitys sisältää keskeneräisyyttä. Ne, ketkä ovat parhaita, eivät koskaan sano olevansa valmiita.

Siksi ongelmien jatkuva negatiivinen pyöritys – valittaminen – ei tee meille hyvää.  Se on puhetta, johon ei mahdu ratkaisuja. Se ei tarjoa asiantuntijuuttaan, vaan haluaa tulla jätetyksi rauhaan.  Valittamiseen ei sisälly parempaa tulevaisuutta, vaan seuraava vuosi on korkeintaan sama paska kuin ennenkin, mutta mieluusti vielä huonompi, jotta valittamiseen saataisiin lisää ammuksia.

Jos kohtaamme jatkuvasti ja ainoastaan negatiivista puhetta, eksymme. Pian meidän on mahdotonta tunnistaa niitä asioita, joissa olemme onnistuneet. Kysy itseltäsi; kun organisaatiossasi puhutaan aiemmista teoista, kuinka moni kertomuksista on positiivinen? Kuinka moni taas kertoo, mitä ei nykyäänkään kannata yrittää?

Toki epäkohtia pitää tuoda esille. Asioista kannattaa sanoa, mutta valittamisesta ei ole hyvä ottaa lähtökohtaista tapaa suhtautua kaikkeen. Se ei ole turvallista. Negatiivisuuden markkinointi nimittäin passivoi ja tarttuu muihin.  Pidä siis huolta, ettet valita ainakaan suuntaamatta seuraavaa lausettasi ratkaisuun.

Murehtiminen on toinen huono harrastus. Olen harrastanut sitä itse aivan liikaa. Tosiasia on, että huonojen asioiden todennäköisyys ei vähene murehtimalla. Surkeudessa vellominen ei valmista sinua tulevaan. Voit olla varma, että tulevaisuudessakin kohtaat vastoinkäymisiä. Niissä hetkissä etukäteen tehty murehtimisesi osoittautuu hyödyttömäksi. Vastoinkäymiset mittaavat asennettasi, joka taas ei rakennu loputtomalla huolehtimisella. Päinvastoin. Muista, että murheet eivät säästä murehtijoita.

Kun vellot uhkakuvissa, joihin et voi vaikuttaa, tuhlaat aikaasi. Heikennät omaa sen hetkistä hyvinvointiasi. Kun vellot uhkakuvissa joihin voit vaikuttaa, tuhlaat silloinkin aikaasi. Voisit yhtä hyvin olla vaikuttamassa niihin. Pahinta vellomisessa ei kuitenkaan ole se, että kulutat aikaasi, vaan se, että kulutat itseäsi. Valittamisen tavoin tämä negatiivisuus rapauttaa, jos harrastat sitä tavanomaisesti. Lakkaat lopulta näkemästä positiivista. Tulevaisuus on pelkkää huolta ja murhetta, johon ei mahdu tilanteen parantumista. Älä siis murehdi liikaa.

Tiedä, että suurimpaan osaan tärkeimpiä asioita et pysty vaikuttamaan kovin paljoa.
Kaikki ei ole hallinnassasi, eikä tämä asiantila muutu huolehtimalla.

Tässäkin on hyvä muistaa, etten tarkoita murehtimisen vähentämisellä sitä, ettei saisi esimerkiksi surra. Sureminen on nimittäin pakollista. Jos emme suostu suremaan, meistä tulee vaarallisia. Tarkoitan sitä, että murehtimisen jatkaminen ei juuri muuta tilannettamme. Lopulta. Ainoastaan toiminnalla, siis vaivannäöllä, on mahdollisuus siihen.

Kirjoitan näin, koska olen itse sortunut sekä ylenpalttiseen valittamiseen että tarpeettomaan murehtimiseen. Niistä ei ole ollut minulle hyötyä, päinvastoin. Harrastan toki molempia satunnaisesti edelleen – muu ei olisi inhimillistä. Tuskin pystymme kokonaan lopettamaan valittamista ja murehtimista.

Pointti onkin, että lopettaisimme ajoissa.

Kysynkin;
Mistä asiasta valitat usein yrittämättä ratkaisua?
Mistä asiasta huolehdit, vaikka et voi vaikuttaa siihen?

Aloita näistä.
Päästä irti ja hengitä vapaammin.

terv.
Kalle